09.06.2026

Varhaisperunaa juhlitaan Turun kauppatorilla 15.6.

Varhaisperunapäivänä Kauppatorilla nostatetaan tunnelmaa ja innostetaan perunamyyjiä.  Mukana menossa on Förri, Turun keskustan oma hahmo ja herkkusuu. Jari Juusti tuo torille tänäkin kesänä varhaisperunoiden lisäksi livemusiikkia: JJ & MEMPHIS -yhtye esittää upeita Elvis-tulkintoja klo 15.

Turunmaan saaristossa ja Lounais-Suomen rannikolla nostetaan pian kesän ensimmäisiä avomaan varhaisperunoita. Kansallista Varhaisperunapäivää vietetään 15. kesäkuuta, mutta alan ammattilaisten ja laajan yhteistyöverkoston luomaa juhlaa vietetään Varsinais-Suomessa koko alkukesän ajan. 

Varhaisperuna aloittaa Suomessa kesäkauden ja tuo lautasille odotetun, höyryävän uutuuden. Tänä vuonna varhaisperunan istutuksiin päästiin suhteellisen aikaisin, mutta viileähkö kasvukauden alku ja toistuvat hallayöt ovat vaatineet viljelijöiltä jatkuvaa varuillaanoloa ja työtä sadon suojaamiseksi.

Viljelijöitä ovat haastaneet kevään mittaan myös kasteluveden niukkuus, voimakkaat tuulet sekä valkohäntäpeurojen aiheuttamat vahingot. Näistä haasteista huolimatta avomaan varhaisperunan nostojen arvioidaan käynnistyvän laajemmin kesäkuun toisen viikon alkupuolella. Hitaampi kasvuvauhti kääntyy kuitenkin kuluttajan eduksi: kasvukauden olosuhteiden perusteella avomaan varhaisperunasta odotetaan tänä vuonna poikkeuksellisen maukasta ja rakenteeltaan napakkaa.

Viljelijöiden ammattitaito korostuu vaativissa oloissa

Ensimmäiset avomaan varhaisperunat ovat lähes poikkeuksetta Varsinais-Suomen alueella viljeltyjä. Maakunnassa tuotetaan noin 75 prosenttia Suomen katteenalaisesta varhaisperunasta. Alkukesän herkun takana on valtava määrä työtä ja osaamista.

– Kevään vaihtelevat sääolot ja paikalliset haasteet, kuten peurat ja kuivuus, ovat koetelleet tuottajiamme. Varsinaissuomalaisten viljelijöiden rautainen ammattitaito on kuitenkin varmistanut sen, että lautasille saadaan jälleen ensiluokkaista lähiruokaa. Hitaampi kasvu tietää tänä vuonna poikkeuksellisen maukasta varhaisperunaa. Kuluttaja voi luottaa siihen, että ostaessaan suomalaisen varhaisperunan, hän tukee kotimaista työtä ja saa vastineeksi kesän parhaan maun,” toteaa MTK-Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Harri Liven.

Varhaisperunapäivä näkyy toreilla ja tapahtumissa ympäri Varsinais-Suomea

Varhaisperunapäivä 15.6. on ideoitu laajan alueellisen yhteistyöverkoston voimin. Mukana menossa ovat MTK Varsinais-Suomi, Turun kaupunki, Turku Center, Visit Turku Archipelago, Naantalin kaupunki, Visit Naantali, Visit Parainen, YritysSalo sekä Peruna-alan yhteistyöryhmä ry. Yhteisenä tavoitteena on nostaa kotimaisen varhaisperunan arvostusta ja tuoda ihmiset yhteen alkukesän parhaan raaka-aineen äärelle.

Juhlahumu levittäytyy eri puolille maakuntaa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista juhlapäivää:

  • Naantali (Röölä): Silli ja uussi peruni -tapahtuma avaa kauden lauantaina 6.6. klo 10–16 Röölän satamassa. Järjestelyistä vastaa Röölän kylätoimikunta kaupungin avustuksella, ja Rotaryt ovat paikalla myymässä tuoretta perunaa.
  • Turku: Neitsytperunafestivaali Panimo Ravintola Koulun sisäpihalla12.–13.6.2026
  • Parainen (Nauvo): Perinteinen De Vita Päron -perunafestivaali valtaa Nauvon kesätorin lauantaina 13.6. klo 10–14
  • Salo: Varhaisperunaa juhlistetaan Salon iltatorilla, sekä Salon Lähiruokakartan kohteissa.

Faktaa suomalaisesta varhaisperunasta:

  • Tunnista aito: Aidon suomalaisen varhaisperunan kuori on ohut ja irtoaa helposti, jopa sormella pyyhkäisemällä. Maku on makea ja raikas, suutuntuma täyteläinen ja napakka.
  • Alkuperämerkintä: Katso pakkausta tai kysy kauppiaalta. Aidossa suomalaisessa varhaisperunassa lukee selvästi ”Suomi” tai esillä on tuottajan nimi. Myös Sirkkalehti-merkki takaa varhaisperunan suomalaisuuden.