25.01.2024

Hansakorttelin myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuonna 2023

Hansakorttelin myynti ja kävijämäärä kasvoivat vuonna 2023 – asiakkaita noin puoli miljoonaa edellisvuotta enemmän. Hansakorttelin myynti vuonna 2023 kasvoi 229,6 miljoonaan euroon, jossa kasvua on lähes kolme prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kävijämäärä nousi noin 10,5 miljoonaan.

Hansakorttelin myynti ja kävijämäärä jatkoivat kasvuaan myös vuonna 2023. Uudistunut ja entistä elävämpi Turun ydinkeskusta sekä Hansakorttelin monipuolinen liikevalikoima ja onnistuneet tapahtumat vetivät kauppakeskukseen noin puoli miljoonaa asiakasta enemmän kuin edellisvuonna.

– Hansakorttelin saavutettavuus on ydinkeskustan kehityshankkeiden valmistumisen jälkeen parantunut merkittävästi, mikä näkyy yhä suurempina asiakasvirtoina ja myös entistä positiivisempana vuokralaiskysyntänä. Yksi hyvää kehitystä selittävä tekijä on myös entistä monipuolisempi liikevalikoimamme. Viime vuonna meillä avasivat uusina liikkeinä muun muassa kansainvälinen vintage- ja second hand -muotiliike Beyond Retro, tanskalainen muotiketju Jack & Jones, pelikauppa Puolenkuun Pelit, ravintola 450°C, Kosken Leipomo ja Wolt Market, kauppakeskusjohtaja Henri Eteläpelto kertoo.

Vuoden 2022 tapaan toimialakohtaista myynnin kasvua kirjattiin myös vuonna 2023 erityisesti ravintola- jakahvilapalveluissa, kauneudessa ja terveydessä sekä päivittäistavarakaupassa.

– Yksi Hansakorttelin selkeä vahvuus on se, että meillä toiminta jatkuu aikaisesta aamusta aina myöhäiseen iltaan asti. Meillä voi muoti-, kauneus- ja päivittäistavaraostosten ohella nauttia monipuolisista ravintola- ja kahvilapalveluista, käydä teatterissa tai lääkärissä ja jatkaa vielä iltaa myös mielenkiintoisissa iltaravintoloissa, Eteläpelto sanoo ja jatkaa:

– Hansakortteli on myös yhä useamman ihmisen työpaikka, sillä meillä on laaja joukko erilaisia asiantuntijayrityksiä vuokralaisina, Eteläpelto sanoo.

Hansakorttelin ravintolapalvelut paranivat vuodenvaihteessa entisestään, kun kauppakeskuksessa avasivat aasialainen ravintola Buru Teppanyaki sekä italialaisia makuja tarjoilevat Classic Pizza ja Makaronitehdas. Kevään odotettuihin uutuusmyymälöihin kuuluvat ruotsalainen kosmetiikkaketju Lyko sekä kotimainen design-ikoni Iittala.

– Lykon uusi myymälä on yksi esimerkki Turun ydinkeskustan vetovoimaisuuden kehittymisestä. On hienoa, että Lyko päätti avata seuraavan myymälänsä Suomessa juuri Turkuun ja Hansakortteliin, Eteläpelto toteaa.