Kuva: Ksenija Viitanen

26.04.2024

Ikärajaton hyväntekeväisyyskonsertti Heebefest nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa 4.5. 

Turun nuorisovaltuusto ja Turku Rock Academy järjestävät toukokuun alussa päihteettömän ja ikärajattoman hyväntekeväisyyskonsertin nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Heebefest-konsertti rokataan Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa 4.5. klo 15–20. (Aurakatu 16, Turku.)

Hyväntekeväisyyskonsertissa esiintyvät Kipeet Lapset, Jytäorkesteri, Destiny Inveiled ja PLØW.

Edellisen kauden nuorisovaltuutettu Cristina Helmi kertoo, että nuorten hyvinvointi ja mielenterveys ovat nousseet yhä tärkeämmiksi puheenaiheeksi. Konsertin avulla Turun nuorisovaltuusto, Turku Rock Academy ja useat nuoret haluavat tuoda aiheelle lisää huomiota ja tukea.

– Tavoitteemme on, että nuoret eivät jäisi yksin vahingollisten ajatusten kanssa ja pystyisivät voimaan paremmin toistensa avulla, Helmi summaa.

Hyväntekeväisyyskonsertin kaikki lipputulot lahjoitetaan turkulaiselle vapaaehtoistoiminnalle HangFlow ry:lle, joka on sitoutunut aktiivisesti nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämiseen. HangFlow Ry toimii periaatteella ”nuorilta nuorille”. Liput konserttiin maksavat alk. 10 euroa/hlö.

Heebefest-konsertti on omistettu kahden nuoren muistolle, joista toinen oli mukana Turun nuorisovaltuustossa ja toinen Turku Rock Academyn toiminnassa. Tapahtuman nimi on lainattu nuoren toimijan edellisvuonna järjestämästä festarista.

Kipeet Lapset-yhtye soittaa mm. edesmenneen ystävän kanssa tehtyjä lauluja ja Cristina Helmi lausuu ystävänsä kirjoittamia runoja.