Oona Ylikoski

28.05.2024

Keskustan tapahtumakesä jatkuu vilkkaana

Kesäkuu kolkuttelee ja jatkaa keskustan vilkasta tapahtumakesää. Yöttömien öiden lisäksi Turussa nautitaan suosikkitapahtumista, sekä kokonaan uusista elämyksistä monipuolisen kaupunkikulttuurin, herkullisen ruuan ja upeiden saaristomaisemien parissa.

Turun festarikattaus on tänä kesänä entistä täydempi. Paikkansa yhtenä Suomen ainutlaatuisimmista festivaaleista vakiinnuttanut Kesärauha levittäytyy Turun linnan ympäristöön 7. -9. kesäkuuta. Kesärauhan yleisön suosikiksi noussut Elektrolinna järjestetään ensimmäistä kertaa esilinnan pihalla, jossa yhä suurempi osa festarikansaa mahtuu nauttimaan modernin elektronisen musiikin ja historiallisen miljöön yhdistelmästä.

Turun tuomiokirkon edustalle levittyvällä Kirkkopuiston Terassilla nautitaan koko kesä maukkaasta ruoasta ja juomasta. Ainutlaatuinen usean ravintolan yhteisterassi on auki viikon jokaisena päivänä ja keikkoja tai muuta tapahtumaa on lähes joka päivä tarjolla.

15. kesäkuuta Turussa koetaan ennennäkemätön muotinäytös kun FASHCENE 2024: Pedal to the Metal valloittaa Logomon. Rohkeutta, luovuutta ja monipuolisuutta edustava FASHCENE 2024 tarjoaa jännittävän ja adrenaliinin täyteisen muotispektaakkelin.

Tapahtumia ja kulttuuritarjontaa myös pienille elämysten etsijöille

Kupittaanpuistossa järjestetään 8. kesäkuuta lasten ikioma musiikkifestivaali. Ensimmäistä kertaa järjestettävä Huvimaa Fest tarjoaa elämyksellisen päivän ja monenlaista viihdykettä koko perheelle. Festivaalikansaa viihdyttävät Hevisaurus, Muumit, Kikattava Kakkiainen, sekä Ryhmä Haun Samppa ja Vainu. Lisäksi on luvassa markkinatunnelmaa, aktiviteetteja, sekä tietysti hyvää ruokaa.

Koko perheelle soveltuvaa monipuolista ohjelmaa on tarjolla myös 724 vuotta täyttävän Turun tuomiokirkon syntymäpäivän kynnyksellä järjestettävässä Vanhankaupungin juhlassa 15. kesäkuuta. Päivän aikana voi tutustua muun muassa maan alta esiin kaivettuun vanhaan Turkuun Aboa Vetus Ars Nova -museossa ja vierailla Turun palolta välttyneessä Luostarinmäen museokorttelissa.

Historian havina on läsnä myös Keskiajan Turku – tapahtumassa Vanhalla Suurtorilla 27. -30. kesäkuuta. Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma on aikamatka iloiseen, valoisaan ja jännittävään keskiaikaan. Musikanttien laulun luritus, leikareiden tanssin töminä, sekä muut hauskat ja riehakkaat huvitukset johdattavat koko perheen kohti keskiaikaista Turkua.

Tapahtumien lisäksi Turun lukuisat museot tarjoavat elämyksiä ja kokemuksia pienillekkin vierailijoille. Lapsiperheiden suosikkeja ovat esimerkiksi Biologinen museo ja Turun linna.

Turun linnan perinteisillä opastetuilla kierroksilla päästään kuulemaan parhaat palat linnan mielenkiintoisesta historiasta. Suosituilla pikkuritarikierroksilla perheen nuorimmat saavat etsiä aarteita linnasta ja kuulla jännittäviä tarinoita linnan asukkaiden elämästä. Kierros päättyy juhlalliseen seremoniaan, josta pienet vieraat palaavat pikkuritareina!

Tunnelmallinen keskikesän juhla Turun keskustassa

Lapsiperheiden juhannusta vietetään Lastenkulttuurikeskus Seikkailupuiston perinteisillä lasten juhannusjuhlilla. Juhlaohjelmaan kuuluu mm. juhannussalon koristelu ja pystytys, sekä seppeleiden askartelua. Ammattimuusikot siivittävät tunnelmaan ja grilli on juhlijoiden käytössä tapahtuman ajan.

Keskustasta pääsee juhannuksen viettoon helposti myös saaristoon. Höyrylaiva s/s Ukkopekka kuljettaa matkailijoita illallisristeilylle myös juhannusaattona Loistokarin saarelle.

Urheilun ja moottoriurheilun riemua keskustassa

Kesäkuussa keskustassa nautitaan myös urheiluhuumasta ja liikunnan riemusta. Paavo Nurmen stadionilla järjestetään lauantaina 15. kesäkuuta maksuton Paavon Sporttipäivä. Luvassa on yli 50 erilaista hauskaa ja innostavaa toimintapistettä, joten kivaa tekemistä löytyy varmasti jokaiselle.

Myös merellistä tunnelmaa päästään aistimaan 15. kesäkuuta, kun Aurajoen Wauhtiajot tuovat jälleen klassiset urheiluveneet kaupungin keskustaan riemastuttamaan Aurajokirannan kulkijoita.

Kesäkuun 18. päivänä Turussa nautitaan kovatasoisesta yleisurheilusta, kun vuosittainen Paavo Nurmi Games houkuttelee ison joukon kansainvälisiä huippua ja kotimaan kärkiä kisailemaan Urheilupuistoon.

Lähiruokaa ja kansainvälisiä makuja

Turun ruokaviikot kutsuvat ruoan ystävät nauttimaan monipuolisesta tarjonnasta ympäri keskustaa 3.-18. kesäkuuta. Ruokaviikot yhdistävät välimerellisen aperitivo-kulttuurin, varsinaissuomalaiset lähiruokatuotteet, sekä kesäillan illallisristeilyt. Nappaa kaveri mukaan ja kävele tutustumaan erilaisiin tarjouksiin!

Osana ruokaviikkoja järjestetään myös Neitsytperunafestivaali, jota vietetään Panimoravintola Koulun pihalla 14.-15. kesäkuuta. Kesän leppoisimmilla festivaaleilla muistutetaan varhaisperunan erityisyydestä nauttimalla perunaruasta iloisessa tunnelmassa.