Aili Autio

31.08.2023

Posankka Racessa kisataan puhtaampien vesistöjen puolesta

4000 posankan huima uimakilpailu Posankka Race tulee taas 17.9.! Mukana hyväntekeväisyystempauksessa sekä vesistöjen suojelussa ovat myös keskustan yritykset.

Tänä torstaina 31.8. vietetään Itämeripäivää. John Nurmisen säätiön käynnistämän Itämeripäivän tavoitteena on juhlistaa meren monimuotoisuutta, nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita sekä innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Teemapäivän kunniaksi alkaa myös lähtölaskenta jo legendaariseksi muodostuneeseen hyväntekeväisyystapahtuma Posankka Raceen, jossa kerätään rahaa vesistöjemme suojeluun.

Pidä Saaristo Siistinä ry:n ja Posankan järjestämässä tapahtumassa kaupunkilaisten adoptoimat kylpyposankat seilaavat Aurajoessa nopeuskilpailun muodossa. 10 euron lahjoituksella voi adoptoida itselleen numeroidun posankan, joka lasketaan Aurajokeen Turun päivänä 17.9. klo 14 yhdessä muiden adoptoitujen posankkojen kanssa. Posankka Racen lahjoituksista kertyneet varat suunnataan tänä vuonna Pidä Saaristo Siistinä ry:n kymmenen vuotta täyttävään Siisti Biitsi -rantojensiivoustalkoo-ohjelmaan, jossa keskitytään muun muassa jokien, järvien ja Itämeren rantojen siivoamiseen.

Keskustan yritykset tukevat työtä Itämeren hyväksi

Yksityishenkilöiden lisäksi posankan tai kokonaisen posankkaparven voivat tänä vuonna adoptoida myös yritykset. Keskustan yrityksistä mukaan Posankka Raceen ovat tähän mennessä lähteneet Magni Mundi, Scandic Hotel Atrium & Plaza sekä Hansakortteli.

– Posankka on sympaattinen hahmo ja herättää hauskalla tavalla ajatuksia Itämeren suojelusta sekä siihen liittyvästä hyvästä työstä. Haluamme omalta osaltamme eri tavoin toteuttaa vastuullisuutta toiminnassamme ja Posankka Race on mahdollisuus osallistua, tehdä hyvää ja mahdollistaa hyvä teko myös asiakkaillemme hauskalla ja helpolla tavalla, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Järvinen kertoo.

Myös Scandic Atrium & Plaza lähtivät innolla mukaan Posankka Raceen:

– Posankka Race on hyvän mielen tapahtuma ja on ihana lähteä tiiminä tukemaan kisaa ja seuraamaan omia posankkoja. Kaupunkimme ympäristö on lähellä sydäntämme ja haluamme olla mukana sen suojelussa. Lisäksi Posankka Race on hyvä muistutus meidän yhteisestä tavoitteestamme: siistit rannat saaristossa, hotellinjohtaja Hanna Kokki kertoo.

Posankka Race nostaakin esiin, että vesistöjen suojelu on yhteinen asia, johon voivat osallistua kaikki. Myös yritysten rooli on tässä tärkeä:

– Yritysten on tunnettava yhteiskuntavastuunsa, kuten toki kaikkien kansalaisten. Tulevaisuuden kannattava liiketoiminta ei voi olla vastuutonta, vaan jokaisen on kannettava kortensa kekoon luonnonsuojelun, paremman elinympäristön ja kestävän kehityksen puolesta, toinen Magni Mundin yrittäjistä, Annamari Laine, korostaa.

– Posankka Race on iloinen ja mieltä kutkuttava tapahtuma, jonka myötä samalla pääsemme vaikuttamaan meitä lähellä olevaan asiaan eli luonnonsuojeluun, Laine jatkaa.

Turku Center haastaa kaikki turkulaiset mukaan Posankka Raceen

Auta sinäkin suojelemaan Itämerta! Adoptoi oma posankkasi Posankka Racen sivuilta ja kutsu myös kaverisi mukaan. Posankkojen kisailua pääsee seuraamaan Aurajoen rannassa Turun päivänä 17.9. klo 14 alkaen.

Posankka Racen mahdollistavat Pidä Saaristo Siistinä ry, Kristiina’s Product Design, Turun Ydinkeskustayhdistys – Turku Center, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen pelastuslaitos sekä DB Schenker.