01.09.2023

Turun keskustan joulu on täynnä taikaa ja elämyksiä

Marraskuun lopussa avattavalle Turun Joulutorille haetaan laaja-alaisesti kumppaneita. Koko syyskuun kestävässä haussa etsitään myyjiä, ruokatoimijoita sekä monipuolista ohjelmatarjontaa.

Turun kauppatorille rakentuu moderni ja lämminhenkinen joulumarkkinatapahtuma 25.11.–22.12.2023. Turun Joulutorille etsitään syyskuun ajan vuodenaikaan sopivia kumppaneita myymään tuotteita, palveluita sekä ruokaa. Joulutorin kruunaa ilmainen karuselli, joka toivottaa erityisesti kaikki kaupungin lapset ja lapsenmieliset nauttimaan joulun taianomaisesta tunnelmasta.

– Turku on Suomen joulupääkaupunki ja mielestämme joulumarkkinoiden tuotevalikoiman tulisi edustaa paikallisten toimijoiden lisäksi myös muita Suomen alueita. Olisi hienoa, jos Joulutorilta voisi löytää myös palan Savoa, Kainuuta, Pirkanmaata tai Lappia. Ja miksei myös ripauksia Ranskaa, Saksaa tai vaikka Japania, kertoo Joulutorin tuottaja Samuli Pasanen.

Myyjähaun kautta Joulutori toivoo löytävänsä monipuolisesti erilaisia laadukkaita ja vastuullisesti valmistettuja tuotteita ja palveluita tarjoavia yrityksiä. Markkinoille toivotaan käsityöläistuotteita erilaisista materiaaleista, designia, muotia, lahjoja, elintarvikkeita ja palveluita. Ruokapuolelta alueelle voisivat sopia perinteisten jouluherkkujen lisäksi esimerkiksi japanilaiset ramen-keitot, ranskalaiset raclettejuustot, saksalaiset curry wurstit, kupeista juotavat umamisen täyteläiset kasvis- ja lihaliemet, höyrytetyt dumplingsit, georgialaiset hatsapurit tai pelmenit.

– Ruokatarjonnan suhteen haluamme mennä monipuolisuus ja herkullisuus edellä, joten kaikki ideat ja ehdotukset punnitaan osana kokonaisuutta, Joulutorin tuottaja Samuli Pasanen kertoo.

– Etsimme myös majoitus- ja hotellikumppaneita Turusta, joiden kanssa voisimme tarjota edullisia majoitusvaihtoehtoja sellaisille myyjille, jotka saapuvat rikastamaan Turun joulua jostain kauempaa, Pasanen vinkkaa.  

Joulutorin myyjä- ja kumppanihaku kestää koko syyskuun, jonka jälkeen Joulutorin toimijat päätetään yhdessä tapahtuman operaattoriyrityksen sekä Turun kaupungin kauppapaikkapäällikön kanssa lokakuun ensimmäisellä viikolla.

Haussa myös kuorolaulua, lauluesityksiä, teatteria ja joulun taikoja

Kauppatorille rakennettu pysyvä esiintymislava tulee toimimaan Joulutorin pääasiallisena esiintymis- ja esittäytymispaikkana.

– Tulemme kontaktoimaan paikallisia kuoroja ja teattereita syyskuun aikana, mutta kannustamme kaikkia, joilla on esiintymishaluja olemaan yhteydessä. Olisi hienoa, jos Joulutorin lava voisi olla paikka, missä turkulaiset harrastusryhmät voisivat esittäytyä kaupunkilaisille. Aktiivinen harrastustoiminta on tärkeä osa kaupunkikulttuuria ja ihmisten arkea ja elämää, kertoo tuottaja Samuli Pasanen. Joulutorilla esiintymisestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä nettisivuilta löytyvän lomakkeen kautta.

Ydinkeskustan elävöittämistä, yhdessäoloa ja kohtaamisia

– Toivomme, että Joulutorista muodostuisi sellainen paikka, mihin kaupunkilaiset tulisivat kohtaamaan ystäviään, työkavereitaan ja perheenjäseniään. Syystalvi on Suomessa pimeää aikaa ja monilla siihen yhdistyy myös töihin ja opintoihin liittyvät kiireet. Tavoitteenamme onkin luoda torille sellaista joulun taikaa, jossa pimeyden ja kiireet voi vaihtaa joulun ajan fiilistelyyn, maalailee Samuli Pasanen.

Onnistuessaan Joulutorin uskotaan hyödyttävän ydinkeskustan toimijoita lisäämällä ihmisvirtoja keskustaan. Turku Centerin toiminnanjohtaja Kirsi Eronen uskoo keskustan joulun olevan monin tavoin menestys.

– Turun keskustan kesän tapahtumallisuus on ottanut ison loikan kauppatorin uudistuksen jälkeen. On hienoa, että nyt saamme myös talven pimeälle ajalle piristystä torille. Joulutori on osa keskustan elävöittämistä ja varmasti yksi joulunajan vetonauloista. On upeaa, että saamme joulutorin täydentämään keskustan jo valmiiksi laadukasta jouluista kokonaisuutta. Olen varma, että tämän vuoden joulun aika tulee olemaan tähän mennessä hienoin mitä Turun keskustassa on koettu, Kirsi Eronen kertoo.

Keskustan joulu on täynnä tapahtumia

Turun keskustan joulunodotus käynnistyy Suurella joulunavauksella 25.11., kun valot syttyvät Tuomiokirkon kuuseen ja Yliopistonkadulle perinteisen jouluparaatin merkeissä. Samalla vietetään myös uuden Joulutorin avajaisia upealla kauppatorilla, jossa viime vuonna ihastusta herättänyt lumisadepallo sekä ilmainen karuselli luovat joulun taianomaista tunnelmaa yhdessä myyjien kera. 6.–9.12. päästään puolestaan nauttimaan valojen ja värien loistosta, kun Valon polku -valotaidetapahtuma valtaa Vanhankaupungin ja Aurajoen ympäristön. Joulu huipentuu 24.12. Vanhalla Suurtorilla klo 12 perinteisesti luettavaan joulurauhan julistukseen, joka johdattaa joulun viettoon sekä julistaa joulun alkaneeksi.

Myös keskustan yritykset järjestävät joulun aikaan monia tapahtumia! Kaikki joulun ajan tapahtumat kootaan Joulukaupunki Turku -sivustolle. Sivustoa tullaan päivittämään.

25.11. Joulutorin avajaiset, Suuri joulunavaus

6.–9.12. Valon polku

8.–9.12. Turku Wine & Jazz VPK:n talolla

22.12. Joulutorin päättäjäiset

24.12. Joulurauhan julistus

Hae myyjäksi tai kumppaniksi Joulutorille

Hakuohjeet ja yhteydenottolomake löytyvät osoitteessa www.turunjoulutori.com

Seuraa myös www.turunjoulutori.com ja @joulutoriturku Instagramissa sekä Facebookissa.